LOIMAALTA LÄHTÖISIN OLEVA RASMUS KULMALA PELASI PÄÄTTYNEELLÄ KAUDELLA ERSTE LIGAA UNKARILAISESSA FERENCVÁROSI TC:SSA. KAUSI OLI PISTEIDEN VALOSSA HYVÄ, KOKONAISVALTAISESTI EHKÄ URAN PARAS. Erste Liga on Unkarin ja Romanian yhdistynyt pääsarja. Joukkueita kaudella 2019-2020 oli kymmenen, seitsemän Unkarista ja kolme Romaniasta. Ferencvárosi TC:ssa pelasi päättyneellä kaudella Kulmalan lisäksi neljä muuta suomalaista. Niin kuin muuallakin Euroopassa, myösJatka lukemista ”Kotimaan kaukalot Euroopan sarjoihin vaihtanut Rasmus Kulmala – ”Olen saanut rauhassa toteuttaa itseäni””
Kuukausittainen arkistohuhtikuu 2020
NHL-kirjeenvaihtaja Ville Touru elää unelmaansa – ”Kyllä se aika varmalta nyt näyttää, että sinne taas mennään”
Täksi kaudeksi Ilta-Sanomien NHL-kirjeenvaihtajaksi valittu Ville Touru on elänyt unelmaansa, vaikka NHL-kausi lyötiinkin pakettiin liian aikaisin. Kun Ilta-Sanomien entinen NHL-kirjeenvaihtaja Sami Hoffren päätti palata takaisin Suomeen neljän vuoden reissun jälkeen, tarjottiin työtä Ville Tourulle. Aina urheilussa mukana elänyt ja viimeiset vuodet Sanoma Medialle töitä tehnyt Touru ei kieltäytynyt haasteesta. Lempäälästä kotoisin oleva Touru pelasi LempäälänJatka lukemista ”NHL-kirjeenvaihtaja Ville Touru elää unelmaansa – ”Kyllä se aika varmalta nyt näyttää, että sinne taas mennään””
Erilaisen pelaajapolun kautta huipulle noussut Niko Peltola – ”Se oli se iso asia mun uralle”
Helmikuussa kahden vuoden jatkosopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa tehnyt puolustaja Niko Peltola on valmis tuleviin haasteisiin ja pystyy ajattelemaan jo tulevaisuuttaan. Vaikka koronapandemia pilasi koko Liiga kauden ei Niko Peltola anna sen vaikuttaa ensi syksyllä alkavaan kauteen. – Omaan kesäharjoitteluun tämä ei vaikuta millään tavalla. Omatoimisesti tässä on kuitenkin menty jo muutama kesä, Peltola kertoo. PelaajillaJatka lukemista ”Erilaisen pelaajapolun kautta huipulle noussut Niko Peltola – ”Se oli se iso asia mun uralle””
Kolumni: Missä menee Liiga-joukkueiden taloudellinen tilanne?
Nyt jo seitsemän eri Liiga-joukkuetta on ilmoittanut yt-neuvotteluista. On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa Liigan tilanteenseen. Ennen tätä päivää Pelicans, Lukko, JYP, Saipa ja TPS olivat ilmoittaneet aloittavansa yt-neuvottelut tämän kauden vuoksi. Tänään asiasta ilmoittivat Sport ja Jukurit. Nyt on erittäin mielenkiintoista nähdä, miten näiden ilmoitusten kanssa toimitaan. Auttaako SM-Liiga Oy osaakkeenomistajiaan vai jätetäänköJatka lukemista ”Kolumni: Missä menee Liiga-joukkueiden taloudellinen tilanne?”
Liiga valmis muutoksiin – ”Peli kehittyy koko ajan ja meidän pitää pystyä olemaan ajan hermoilla”
Liigan kausi 2019-20 loppui ennen aikojaan koronaviruspandemian takia. Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltusen mukaan jääkiekko muuttuu ja Liigan pitää reagoida näihin muutoksiin. Tällä kaudella Suomen jääkiekkosarjoja ei saatu päätökseen koronaviruksen takia. Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltusen mukaan päätös oli yksimielinen ja oikea. – Yleinen pandemia- ja epidemiatilanne tuli päälle kuin lumivyöry. Pelaajat, valmentajat, seurojen toimitusjohtajat sekä sidosryhmät olivat sitäJatka lukemista ”Liiga valmis muutoksiin – ”Peli kehittyy koko ajan ja meidän pitää pystyä olemaan ajan hermoilla””